Touhua on taas kerran riittänyt, viikot vilistää hurjaa vauhtia ja pian on jo heinäkuu...syksyä kohti, hui...ei passaa miettiä...tämä kesä kun on niin ihanaa aikaa, tykkään varsinkin kesäilloista, kaste saa aikaan ihana tuoksun ja silloin tietysti on myös se mun "oma hetki", kun lapset nukkuu ja saan käydä hiippailemassa ympäri pihaa. Käyn laittelemassa kasvihuoneen oven kiinni ja kastelen jos on tarve, kierrän kaikkien eläinten luona tarkistamassa että kaikki ok ja toivottelen hyvät yöt, vuohet myös usein haluavat sisälle navettaan nukkumaan, joten ne täytyy päästää laitumelta, kävelevät onneksi kiltisti irti peräkanaa ja osaavat mennä jokainen omaan loossiinsa, laitan toki valmiiksi kaurakipot odottelemaan :) myös kanoilta ja ankoilta käyn laittamassa oven kiinni, ihan vain sen vuoksi että liian usein olen lukenut että joku peto on yön aikana käynyt popsimassa porukan suihinsa...aamuisin pääsevät sitten heti takaisin ulkotarhaansa kun ovi on koko päivän auki. Ne ovatkin usein jo  valmiiksi orrella unten mailla, eivätkä häiriinny kun liikun, ankat nukkuvat porukassa heinäkasassa lattialla. Ankoissa muuten näyttäisi olevan kolme naarasta ja uros, vielä en ole tehnyt päätöstä että miten niiden käy kun talvi tulee, nyt elelevät siis sopuisasti kanojen kanssa, mutta kanalaan tulee talveksi liian ahdasta jos koko porukka jää ja muutoinkin kun ovat kovia läträämään veden kanssa niin kanala on vähän huono siihen. Nyt niillä on ulkotarhassa vesiastia johon mahtuvat polskimaan ja saan siihen helposti veden vaihdettua letkun avulla päivittäin. Katsotaan josko ehtisi ennen pakkasia tekemään niille tuohon vuohien puolelle oman karsinan ja vaikka koirankopin laittamaan pahimpia pakkasia varten...Pässipojatkin vieroitettiin emoistaan, 4 pässikaritsaa siis syntyi keväällä, yksi lähti uuteen kotiin ja kolme laiduntaa nyt vuohien kanssa pihapellolla, toivottavasti pysyvät siinä eivätkä yritä karkailla takaisin uuhien laumaan...toistaiseksi on onnistunut ;) siinä olisi jollekkin kiva kolmikko lemmikeiksi tai sitten kasvattaa lihaksi. (jos ei kukaan osta niin tuossahan ne menee ja päätyvät sitten syksyllä pakkaseen, niin julmalta kuin se kuulostaakin...mutta pässejä ei voi pitää navetan täydeltä, ei ne enää hormonihuuruisina ja 100kiloisina ole niin hellyyttäviä) ;)

Kesäkukatkin tuli haettua, ostin myös viiniköynnöksen taimen, pitäisi kolmantena vuotena istutuksesta rueta tekemään rypäleitä...istutin sen tuonne pihasaunan seinustalle kun on niin lämmin paikka, saa nähdä tuleeko tästä(kään) kokeilusta mitään :D alppiruusuja ostin kaksi, ne odottelee tuossa seinustalla istutusta, pitäisi vaan ensin ahkeroida vanha "kukkapenkki" (joka kasvaa lähinnä nokkosta) pois ja se eioo ihan pikkuhomma...josko tänään ehtisi...

Juhannuskin tuli ja meni, siskoni oli tyttönsä ja miehensä kanssa tässä meillä, oli oikein leppoisa ja mukava juhannus, kelikin suosi kerrankin. Syötiin hyvin ja lapset polski uima-altaassa, myös sauna lämpesi illasta. Tällaisia arjen "juhlia" pitäisi olla enemmänkin, niin hyvin ne katkaisee sen jatkuvan puuhaamisen kierteen joka ainakin täällä meillä on loputon...ja väsyttää eniten kun aina pitää pohtia mikä olisi se seuraava projekti ja mitkä hommat on vielä edelleenkin kesken. Mutta tätä se on, joskus mietitään että minkälaista se olisi asua vaikka kerros-, tai rivitalossa, mitä sitä sitten tekisi ja/tai harrastaisi?itse varmaan harrastaisin liikuntaa, lukisin ja katsoisin enemmän elokuvia. noh, lapset kun kasvaa niin ehtii ottaa elämään taas myös osan noistakin. Toisaalta ollaan kyllä molemmat minä ja mies sellaisia puuhastelijoita, on vaikea olla vaan paikallaan ilman että koko ajan on "tuli hännän alla", pitää mielen virkeänä kun on jatkuvasti jotain suunnitteilla ja kesken. Ja oltiinhan me nyt alkuviikkokin reissussa virkistymässä, vietettiin ihan oman perheen kesken pari päivää Tampereella, Särkänniemi tuli koluttua lasten kanssa ja laitteissa huviteltua. Oma lemppari oli se Koiramäki kotieläimineen, ihana vanhanaikainen miljöö ja vauvatkin hyvin otettu huomioon siisteine hoitotiloineen ja imetysnurkkauksineen. Oli kokonaisuudessaan tosi onnistunut reissu :) jospa loppukesästä käytäisiin vielä joku toinen muutaman päivän reissu ennenkuin koulu jatkuu tuolla meidän esikoisella...

Nyt täytyy jatkaa taas hommia, avoimet ovet kolkuttelee kahden päivän päässä, järjestelemistä on vielä ja pullatkin leipomatta. Tervetuloa siis 2.7 klo 10-15 moikkaamaan ja eläimiä katsomaan sekä tutustumaan meidän toimintaan, pihakirppiskin on :)